Muutosmyrskyt


Viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä muutosmyrsky murskasi vanhoja rakenteita ja maailma muuttui radikaalisti. Neuvostoliitto romahti, Berliinin muuri murtui ja itäisen Euroopan maat itsenäistyivät. Eurooppa yhdistyi ja globalisaatio vei työpaikkoja Aasiaan.

Kun siirryimme 2000-luvulle ja tietoyhteiskuntaan, muutokset jokapäiväisessä elämässä olivat kovempia kuin aikoinaan siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan.

Kasinotalous muutti Suomen finanssitalouden ja ankara talouslama syöksi joukoittain ihmisiä velkaloukkuun ja yrityksiä konkurssiin. Väestön ikärakenne muuttui teollistuneissa maissa ja muutos herätti pelon eläkepommista. Naiset alkoivat tosissaan raivata tietä tasa-arvoon ja yhteiskunnan huipulle.

Puhelinsoitto ja neuvottelu 1990-luvun alkupuolella kustannusosakeyhtiö OTAVAssa johtivat pitkäaikaiseen ja kannustavaan yhteistyöhön. OTAVA tarjosi Lenita Airistolle mahdollisuuden hyödyntää kirjallisessa tuotannossa maailmanlaajuista kontaktiverkostoaan sekä kokemustaan ja tietojaan liikenaisena. Kirjojen ydinviesteiksi tulivat YRITTÄJYYS, NAISTEN OIKEUDET, VÄESTÖN IKÄRAKENTEIDEN MUUTOKSET ja GLOBAALITALOUDEN HYÖDYNTÄMINEN.


Tiekartta


Suomalaisia ympäröi pirstoutunut arkitodellisuus. Maailma oli täynnä signaaleja, jotka viestivät uusista ilmiöistä. Ne pakottivat pohtimaan tiedon ja toiminnan suhdetta arvoihimme ja kysymään miten muualla integroituvassa maailmassa ratkaistiin näitä ongelmia.

Lenita Airisto päätti viedä lukijansa tutustumaan liiketalouteen ja bisneskulttuureihin Suomen ja Euroopan lisäksi Yhdysvaltoihin, Latinalaiseen Amerikkaan, Aasiaan, Lähi-itään ja naapurimaahamme Venäjälle. Kirjoissa innostavien selviytymis- ja menestystarinoiden rinnalla kulkevat huippuasiantuntijoiden, taloustieteilijöiden ja poliitikkojen haastattelut.

Ensimmäinen kirja VOITONTAHTO ilmestyi keväällä 1994, maamme ehkä pahimman sodanjälkeisen lamakauden kurimuksen aikana. Kirjan tarkoitus oli kannustaa ihmisiä yrittäjyyden avulla voittamaan ajan ongelmat.

 

Lenita Airiston teoksia voi nyt lukea ladattavina kirjoina tabletilla, älypuhelimella, lukulaitteella tai tietokoneella. Kirjat NOITANAISEN ILOSANOMA, ELÄMÄNI JA ISÄNMAANI, MENESTYS, NAARASENERGIA, JATKOAIKA ja ELÄKÖÖN 100 VUOTTA!, sarjassa AIVOVOIMAA MAAILMALTA, ovat nyt myynnissä Elisa sähkökirjoina osoitteessa: .




Katso video: Erkki Tuomioja haastattelee Lenita Airistoa ohjelmassa KIRJAN TAKANA, MTV3.



 

- NOITANAISEN ILOSANOMA 2022
- ELÄMÄNI JA ISÄNMAANI 2017
- ELÄKÖÖN 100 VUOTTA! 2010
- SAANKO LUVAN? EI KUN OMIN LUVIN! 2007
- KAUNEUS on lisäarvo 2004
- NAARASENERGIA hyöty ja uhka 2002
- JATKOAIKA molto vivace 2000
- RAUTAROUVA/TERÄSMIES globaalilla markkinapaikalla1998
- MENESTYS! 1996
- VOITONTAHTO 1994


Teoksia käytetään myös oppikirjoina kauppakorkeakouluissa ja muissa akateemisissa oppilaitoksissa.

Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.



Katso Video: Tuomas Enbuske haastattelee Lenita Airistoa Helsingin kirjamessuilla, Elisa kirja-osastolla.


 


Ennen kirjallista uraansa Lenita Airisto työskenteli yli 30 vuotta televisiotoimittajana ja debatoijana yli 300:ssa prime time ajankohtais-ohjelmassa. Häntä pidetään kiistatta eräänä maamme ensimmäisistä tv-persoonista ja hän on edelleen merkittävä mielipidevaikuttaja, kiistelty ja ihailtu tahtonainen.

Tämän todistaa Taloustutkimuksella vuonna 2008 teetetty tutkimus, jossa Lenita Airisto sijoittui Suomen 10 vaikutusvaltaisimman naisen kärkijoukkoon. Kun vuonna 2011 YK:n kansainvälinen naistenpäivä täytti 100 vuotta, Helsingin Sanomat julkaisi juhlan kunniaksi listan Suomen sadasta parhaasta naisesta. "Etsimme naisia, jotka ovat joko poikkeuksellisen menestyneitä omalla urallaan, ja siten esikuvia, sekä naisia, jotka ovat toimineet elämässään muiden ihmisten hyväksi." Lenita Airisto valittiin sadan parhaan naisen listalle. Ja kun vuonna 2013 Helsingin Sanomat kysyi lukijoiltaan: Kuka on Suomen kansallisaarre? HS.n lukijat äänestivät Suomen 50 aarretta. Lenita Airisto sijoittui listalle valtiosihteeri Raimo Sailaksen ja rock-muusikko Andy McCoyn väliin. Sijoitus on viesti hänen työstään kirjailijana ja luennoitsijana.


Bazar Kustannus julkisti Lenita Airiston tietokirjan NOITANAISEN ILOSANOMA kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2022 Kansallismuseon auditoriossa Helsingissä.

Kirjassa Airisto kertoo oman elämänsä taisteluista ja voitoista. Ne toimivat esimerkkeinä naisille, jotka tavoittelevat tasa-arvoista elämää ympäristössään ilman irvailua, vähättelyä, mitätöintiä ja valheita. Airisto kertoo myös niistä naisista Suomesta ja ulkomailta, jotka ovat inspiroineet häntä hänen elämänsä aikana.

Lenita Airiston teos NOITANAISEN ILOSANOMA nousi heti bestselleriksi ja oli näkyvästi mediassa. Kuva Tarja Petrell.

Arvosteluja ja mediapalautetta

”#Metoo TEMPAISI MUKAANSA MYÖS LENITA AIRISTON JA NYT HÄN ANTAA PALAA”

”Suorastaan tunteelliseksi Airisto heittäytyy pohtiessaan suomalaisen naisen aseman kehitystä kohti tasa-arvoa. Hän on aitiopaikalta voinut seurata naisten nousua ja raportoida siitä. ”Tämä kehitys on antanut elämälleni tarkoituksen ja minulle naisena merkityksen”, Airisto tunnustaa ja yllyttää naisia pitämään yhtä. Ei ole yllätys, että siteerausten joukosta löytyy myös alan klassikko, Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Madeleine Albrightin sanoma: ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan.”

”Lenita Airisto sanoo tuoreessa muistelmateoksessa, että Spede Pasanen yritti raiskata hänet vuonna 1991 --- Spede Pasasen ystäviä ja työtovereita on paljon elossa. Seuraavina viikkoina nähdään ja kuullaan, mitä he sanovat. Epäilemättä Airiston kertomus tulee ”ravistelemaan elokuvapiirejä”, kuten viime vuosina on ollut tapana kirjoittaa #metooliikkeen paljastuksista.”

- Unto Hämäläinen HELSINGIN SANOMAT


”NAISTEN ASIALLA”

”Lenita Airisto julkaisee tänään kymmenennen tietokirjansa. Yhteiskunnan ja talouden muutosten lisäksi kirjoja yhdistää naisen näkökulma.”

- Kaijaleena Runsten MAASEUDUN TULEVAISUUS

”TÄMÄ ON NAISTEN PUOLUSTUSKIRJA”

”Diplomiekonomi, tietokirjailija, luennoitsija Lenita Airisto, 85, nostaa pelotta pöytään epäkohdat, joista muut eivät uskalla puhua.”

- Miia Vatka ILTALEHTI


”TEHKÄÄ PERKELE PERÄSSÄ!”

”Lenita Airisto matkusti 1954 vastavalittuna Suomen Neitona Amerikkaan, jossa hän oppi rakastamaan menestystä ja puhumaan suoraan, ja nämä kaksi arvoa ovat ohjanneet hänen elämäänsä. Uudessa kirjassaan hän yllyttää ja vaatii naisia taistelemaan.”

- Venla Rossi Apu

”LENITAN BUNKKERISTA”

”Hymmi Lenita Aulikki Airisto lähti jo teininä harvoin kuljetulle tielle. Se oli kuoppainen, mutta eteni luotisuoraan ja tarjosi väsymättömälle marssijalle taistelujen vastapainoksi huikeita näköaloja.”

- Tarja Penttinen VIVA

”NAISVIHAA VASTAAN”

”Lenita Airisto, Noitanaisen ilosanoma. 304 s. Bazar, 2022. Lukuelämys on voimakkaan visuaalinen. Kiiltävine kansineen ja runsaine kuvineen kirja tuntuu ja tuoksuu samalta kuin Vogue tai vastaava ylellinen naistenlehti.”

- Virpi Alanen SUOMEN KUVALEHTI

”DET FINNS EN "CANCERVULST" I FINLÄNDSK SAMTIDSHISTORIA SOM SKULLE BEHÖVA OPERERAS”

”En skamfläck i Finlands historia är att vi inte har gjort upp med stalinismen och åren av finlandisering. - Problemet är att det hos oss ännu finns så många stalinister kvar i livet. Jag måste se till att överleva dem alla, säger Lenita Airisto som efterlyser nationell rannsakan.”

- Maria Gestrin-Hagner HUFVUDSTADSBLADET

”ILOA JA LIIKUTUSTA”

”Lenita Airisto: Noitanaisen ilosanoma
Niin kauan, kun naisen räväkkyys ärsyttää, maailma tarvitsee enemmän lenitoja. Airiston kirja kertoo itsellisen yrittäjänaisen elämän taisteluista ja voitoista sekä omannäköisen tien etsinnästä.”

- KOTIVINKKI

”NOITANAISEN ILOSANOMA ON AIRISTON KYMMENES TIETOKIRJA”

”Se sisältää eletyn elämän esittelyä, yrittäjyyttä, runsaasti kuvauksia naisista eri puolilta maailmaa, rankkoja tosiasioita naisten elämästä, mm. seksikauppaa ja rotusortoa, puhetta lasten kohtelusta, maahanmuuttajanaisista ja erilaisista yhteiskunnallisista teemoista. Teksti viestii laajaa tutustumista maailman eri kolkkiin ja ihmisiin, myös hyvin merkittäviin, ja paneutumista yhteiskunnan eri ilmiöihin, laajaa lukeneisuutta ja kokemusta.
...
Kuuntelin kirjan Maria Kuusiluoman lukemana. Elävä esitys, joka on mainio esimerkki äänikirjan hybridiluonteesta, joka lähenee ääniohjelmaa.”

- Eila Rekilä, EILAN PLÄJÄYKSET - BLOGI KESKIPOHJANMAA

”MAIJA VILKKUMAA KIITTÄÄ LENITA AIRISTOA ROHKEUDESTA, kun hän esitti uutuuskirjassaan väitteen, että koomikkolegenda Pertti Spede Pasanen olisi yrittänyt raiskata hänet.”

”On ollut kiinnostavaa lukea Lenitasta. Onneksi hän puhuu. Sekä hänen kertomansa tapahtumat että se, miten kertomuksiin on nyt suhtauduttu, tuntuvat tutulta. Kun nainen kertoo, miten on jonkun asian kokenut, paikalle tulee välittömästi miehiä kertomaan, että noin ei oikeasti tapahtunut, ymmärsit väärin, ja myöskään et ole itse kirjoittanut kirjaasi. On tärkeää, että kerromme näistä.”

- Sanna Sarenius ILTALEHTI


”KIRJASTA HUOKUU TUNNETTA, TOIVOA JA SYVÄÄ ELÄMÄNKOKEMUSTA”

”Lenita Airiston uutuuskirja sisältää voimaannuttavia asioita naiseudesta ja muun muassa rajun väitteen Spede Pasasesta - ”ajat ovat naisten voimaantumisen ansiosta muuttuneet”

- Jouni Kirja-arvostelut KIRJAT

Kirjassa on yli tuhat kuvaa ja se on saatavilla painettuna, äänikirjana ja Elisa E-kirjan EPUB versiona.

Katso video

Kirja on myynnissä kirjakaupoissa ja marketeissa ympäri Suomea sekä verkkokirjakaupoissa. NOITANAISEN ILOSANOMA on myös ladattavana kirjana tabletilla, älypuhelimella, lukulaitteella tai tietokoneella.

Osta osoitteessa:

Lenita Airiston teos NOITANAISEN ILOSANOMA nousi heti bestselleriksi.

Mikä saa meidät naiset säilyttämään omanarvontuntomme vuosikymmeniä jatkuneesta sovinistien hyökkäilystä huolimatta? Optimismi sekä hellittämätön ja väsymätön TAISTELU järkiperäisyyden ja oikeudenmukaisuuden PUOLESTA ”Olen optimisti. Ole sinäkin!”



Bazar Kustannus julkisti ELÄMÄNI JA ISÄNMAANI teoksen kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2017 Santahamina-talossa, Santahaminassa. Tilaisuuden kunniavieraina olivat talvi- ja jatkosodan sotaveteraanit, sotainvalidit ja lotat.



Omistus

Suomen puolustusvoimille, talvi- ja jatkosodan rintamamiehille ja -naisille, lotille.

Ilman Teidän puolustustahtoanne ja uhrauksianne Suomi ei olisi säilyttänyt itsenäisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan ja minun elämäni olisi mennyt pilalle.


Itse asiasta kuultuna

Lenita Airisto on ollut julkisuudessa seitsemällä vuosikymmenellä. Suomen Neito, tv-tähti, bisnesnainen, kirjailija ja luennoitsija. Mitä hän ajattelee elämästään ja Suomesta nyt? Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
http://areena.yle.fi/1-3971513




Lenita Airiston teos ELÄMÄNI JA ISÄNMAANI nousi heti bestselleriksi, myi platinaa ja sai runsaasti huomiota mediassa.


Kirja on ainutlaatuinen kuvaus 100-vuotiaan Suomen taipaleesta sekä Lenitan Airiston hämmästyttävän elämän käännekohdista, valinnoista ja ihmisistä.


Elisan E-kirjassa on yli 1400 kuvaa ja yli 50 videota.




”Kirja on tekijänsä näköinen. Se on painettu kiiltävälle paperille. -- Ei kuitenkaan anneta ulkokuoren hämätä. Kirjassa on myös painavaa yhteiskunnallista sisältöä. Siinä kerrotaan, millaista oli elää 1960- ja 70-luvun Suomessa, kun oma vakaumus poikkesi tuon ajan poliittisesta valtavirrasta. Kirjan luettuaan ymmärtää myös sen, miksi Lenita Airisto teki syksyllä 1989 Helmut Schmidtille tahdittoman kysymyksen.”

— UNTO HÄMÄLÄINEN, HELSINGIN SANOMAT KUUKAUSILIITE


”Lenita on individualisti, kosmopoliittisissi. Onneksi hän on olemassa.”

— RUBEN STILLER, KOMMENTTI YLE PUHE


”Lenita Airisto on poikkeuksellinen ilmiö monella tasolla. -- Hänestä pidetään ja hänen rohkeaa uraansa ihaillaan. On myös niitä, joille Lenita on kuin punainen vaate – liian itsetietoinen, liian sanavalmis, totaalisen ärsyttävä. Kielellisesti Airisto kirjoittaa vetävän sujuvaa tekstiä, ilmaisut ovat värikkäitä, kieli runsasta. Tätä lukee mielellään. -- Joka tapauksessa Lenitan kirja on lajissaan ainutlaatuinen, aivan kuin hänen uransakin. Tällaisia tulivuoria ei varmaan synny kuin yksi sadassa vuodessa.”

— SEPPO PAAJANEN, ETELÄ SAIMAA


”Lenita Airisto vastusti stalinisteja ja houkutteli Mauno Koivistosta esiin hurmurin – tällainen oli Lenitan huikea 60-luku!”

— TIINA VAHTERA, ILTASANOMAT SUOMI 100


”Suomen myyntimies numero yksi. Lenita Airisto on yksi tunnetuimmista suomalaisista. Siksi on ihan oikein, että hänen tuore kirjansa on ylitsevuotavan mahtipontinen. Kirja on ylistys satavuotiaalle Suomelle – ja Airiston pitkälle uralle. Miessuhteet ovat vain osa Lenitan tarinaa. -- Mielenkiintoisinta on Airiston kansainvälinen työ.”

— MINNI MYLLYOJA, TALOUSELÄMÄ


”Lenita Airisto on elänyt täysillä ja nöyristelemättä.”

— RAILA KINNUNEN APU


”Hämmentäjiä tarvitaan Kirja on yhtä aikaa läpileikkaus Suomen itsenäisen ajan historiasta ja Lenita Airiston monipolvisesta urasta ja elämästä. -- Hän on ärsyttänyt ja raivostuttanut suomalaisia vuosikymmeniä, varmasti jotkut ovat häntä pelänneetkin. -- Lenita Airisto on liehunut loputtoman energisenä ympäri maailmaa edistämässä suomalaista vientiä. -- Hän on ollut häpeilemätön glamourfeministi ennen kuin koko sanaa on edes keksitty. Ei voi muuta kuin ihailla.”

— JENNY JÄNNÄRI, PÄÄKIRJOITUS KAUPPALEHTI OPTIO


”Lenita – uskomaton, tinkimätön, suomalainen.”

— TAPANI RUOKANEN, SUOMEN KUVALEHDEN PÄÄTOIMITTAJA 1996–2014


”Suosittelen Lenitan muistelmia ihan kaikille. Tutustukaa avoimin silmin tähän narratiiviin, selatkaa ja lukekaa. Yksi tärkeimmistä sanomista teoksessa on se, että ystävyys- ja rakkaussuhteet ovat ihmisen kallein asia, eikä kenenkään ulkopuolisen tule lähteä niitä moralisoimaan. Kaksi lausetta jotka jäivät mieleen:
En minäkään halunnut vangita itseäni mihinkään rajoihin, vaan ottaa avoimena vastaan uudet kokemukset. (s. 411).
Kun olen kanssasi, minulta ei puutu mitään. (s. 411).”

— SANNA ARO, ASSYRIOLOGIAN TOHTORI, ASSYRIOLOGIN LIFESTYLE-BLOGI, Tunnelmia ja huomioita kaiken maailman innostavista asioista


”On ihana kontrasti siirtyä värittömän miehen seurasta värikkään naisen seuraan. Lenitan kirja kertoo myös paljosta muusta.”

— Markkinoinnin ja hallitustyön ammattilainen Anne Korkeakoski
EIJA PÖYSÄ: KIRJAT, TALOUSELÄMÄ


”Suomi ja sen Neito Lenita Airiston räiskyvää esiintymistä ja terävää kynää eivät vuodet ole tylsistyttäneet. Sanojaan säästelemätön lady ei enää luo omaa uraansa vaan jakaa nyt kokemuksiaan muille.”

— ANN-MARI RANNIKKO, TURUN SANOMAT


”Vaimoni haki kirjastosta uusimman kirjanne. Minäkin vilkaisin sitä ja jatkoin ja jäin koukkuun. Luulin avaavani naishömppäkirjan, mutta sainkin vahvan ja asiapitoisen sinivalkoisen lukuannoksen. Parhaat kiitokset antoisasta kirjastanne.”

— H. MALINEN


 

Kaikki maailman vitaalit seniorit ja työtä pelkäämättömät muutosagentit liittykää yhteen ja taistelkaa ikärasismia ja vähättelyä vastaan! Seniori ilmentää kokemusta, ei vanhuutta. Tervetuloa kehiin Te kaikki, joilla on vielä vintissä valoa! Isänmaa tarvitsee Teitä!



"Nyt yhä pyörremyrskyn lailla etenevä Lenita Airisto on ihastunut Intiaan ja kirjoittanut kirjan, jonka yhtenä keskeisenä aiheena on ikääntyminen. Ikärasismiakin siinä joudutaan sivuamaan. Ehkäpä meidän olisi jälleen kuunneltava Rouva Suorasuuta herkällä korvalla, kun hän sanoo, että seniorien ja juniorien näkemykset muodostavat voittamattoman synergian, josta syntyy innovaatioita."

— Päätoimittaja Jussi Jalkanen, Kauppalehti Optio


"Tänä syksynä Lenita Airisto herättelee uusimmalla kirjallaan ELÄKÖÖN 100 VUOTTA! senioreita – joilla hänen mukaansa on vielä vintissä valoa – taistelemaan ikävähättelyä vastaan. Lenita vaatii tuottavia tekoja halventavien tulppapuheitten sijaan: kansantuloa kaikilta. Julkisuudessamme 56 vuotta vaikuttanut leidi, jos kuka tietää, että eläkekeskustelu on juuri nyt kuumaa kamaa."

— Päätoimittaja Riitta Lehtimäki, Viva


"Tietokirjailija ja luennoitsija Lenita Airisto ennustaa, ettei yhä kasvavaa vanhusväestöä voi enää kauan sivuuttaa eikä vähätellä. --- Airiston uusi kirja esittelee energisiä, vielä täysillä yhteiskunnassa ja työelämässä vaikuttavia ikäihmisiä neljästä maanosasta. Tosin kirjan esittelemät tervaskannot ovat itsellisiä yrittäjiä, jotka jatkavat elämäntyötään vailla organisaatioiden työniloa ja jaksamista syövyttäviä happotestejä."

— Irmeli Salo Talouselämä, kirja-arvostelut


"Maksan aina velkani, niin hyvässä kuin pahassa. Näin ei sano Don Corleone, vaan Lenita Airisto. Lenita on ollut suorasukaisine mielipiteineen piikki suomalaisten lihassa jo vuosikymmeniä. --- Kaikessa provokatiivisuudessaan Lenita on täyttä tavaraa alusta loppuun. Hän tietää itsekin vaikutuksensa kansaan. Kun Airiston on yhdellä sanalla kuvailtava mikä tai kuka on ärsyttävä, hän vastaa: "Minä". Hurraa, Lenita! Vaikken kaikesta olekaan samaa mieltä kanssasi, Suomi olisi paljon tylsempi paikka ilman Sinua."

— Marika Harjumaa Iltasanomat Plus, pääkirjoitus



Katso video


ELÄKÖÖN 100 VUOTTA! Kirja on oodi työnilolle, luovuudelle, suorituskyvylle ja mentoroinnille, joka joidenkin seniorien kohdalla voi jatkua pitkään elämän pidentyneellä elinkaarella.


Maailmanlaajuinen väestön vanheneminen, ilmaston muutokset ja globalisaatio muuttavat elämää ja koettelevat sietokykyämme. Ikärakenteen muutos on jo tapahtumassa, työelämä jatkuu yli 60-vuotiaana. Oletko valmis ryppyisten vastaiskuun?

Seniorit ovat räjähdysmäisesti kasvava voimavara ja työnsankareilla on nyt kysyntää. Tutkijaprofessorien Yu Ying'aon ja Cai Jingfengin työnilo perustuu Konfutsen opetukseen: Menneisyys ja historia asettavat tulevaisuudelle korkeat moraaliset vaatimukset

Kansan ikääntyminen haastaa sekä valtion budjetin että seniorin eläkekertymän. "Kotini on linnani", sanoo Marja-Leena Elf. Seniorille oma koti on perustarve. Jos eläkekertymä ei riitä asuinkustannuksiin, rahalaitosten uudet instrumentit tulevat avuksi.

Suuret ikääntyvät ikäluokat synnyttävät markkinoille uusia palvelutuotteita. Itsepuolustuskurssit valmentavat senioriväestöä turvaamaan itse itseään. Krav Maga kouluttajat suunnittelivat Elvi Rangellille, Anna-Liisa Fazerille ja Kyllikki Pankakoskelle itsepuolus-tustekniikkaa nimenomaan seniori-ihmisten valmiuksille.

Terveysturistit ovat seniori-ikäisiä miehiä ja naisia, jotka matkustavat terveystarkastukseen, lonkka- tai polvileikkaukseen tai jopa sydämen ohitusleikkaukseen Intiaan. Hinduja Hospital Mumbaissa on valmis kasvavan terveysmatkailun haasteisiin.

Mistä seniori-ikäinen nainen löytää ulkonäölleen ja kauneudelleen sopivia asuja ja asusteita? Tuovatko Intian omat suunnittelijat markkinoille eettisesti valmistettuja vaatteita? Ovatko kuluttajat halukkaita maksamaan laadusta? Satya Paulin malliston loistava värimaailmaa ja kudonnan ylellisyys edustavat maan kulttuuriperinnettä.

Luovuudella ei ole ikärajaa. Koreografi Boris Eifman menestyy ja kiertää Eifman Balletin kanssa ympäri maailmaa. " Tärkeimmät työt ovat vielä edessäni", hän toteaa. "Kohta olen siinä iässä, että tiedän tarpeeksi, osaan uppoutua kokonaan omaan taiteeseeni ja nähdä syvemmälle."


ELÄKÖÖN 100 VUOTTA! Ikävallankumous vai suuri utopia? Kirjan innostavassa henkilögalleriassa on energisiä senioreja yhteiskunnan ja työelämän eri aloilta, neljästä maanosasta.

"Vanhemmat ihmiset esittävät uusia ideoita useammin kuin nuoret. Seniorien työpanos ja erityisosaaminen ovat välttämättömiä, kun halutaan pysyä liiketoiminnassa pitkään."

— Talousnobelisti Edmund Phelps


"Asenteet, joiden mukaan ihmiset kokevat tekevänsä hyvän työn kun antavat työpaikan nuoremmille, ovat nurinkurisia. Jotta maahan syntyisi kansantuloa, pitää pysyä sitkeästi työelämässä."

— Valtiosihteeri Raimo Sailas


CEO Pramod H. Lele
Hinduja Hospital Mumbai
Managing director
Puneet Nanda Satya Paul
New Delhi
Fatma R. Zakaria Mumbai
Boris Eifman Eifman Ballet Pietari Prima ballerina assoluta
Maja Plisetskaja
Actor Roger Moore
Foto Seppo Sirkka
Nobelist Edmund helps
& Viviana Phelps New York
Tekstiilitaiteilija Annikki Karvinen,
muotikordinaattori Anneli Kangas,
KTM Maija Koski
Jaakko Pöyry Helsinki


ELÄKÖÖN 100 VUOTTA! - kirja mediassa



ILTA-SANOMAT PLUS+
34 / 2010

Kauppalehti OPTIO
14 / 2010

VIVA
10 / 2010

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT
9.10.2010


ELÄKÖÖN 100 VUOTTA!, OTAVA 2010
Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.

 



OMIN LUVIN tarkoittaa oman elämän hallintaa. Se tarkoittaa elämistä vapaana ihmisenä, vapaana naisena. Meille
suomalaisille naisille vapaus ja itsemääräämisoikeus kuuluvat perusoikeuksiimme. Näin ei ole kaikkialla maailmassa.

 

Mutta toisinajattelijanaiset ovat jo liikkeellä. Nämä sopeutumattomat ja hankalat naiset kääntävät jopa seitsemän kuolemansyntiä omaksi edukseen. Nämä alfanaaraat ohjaavat itse elämäänsä ja laajentavat alituisesti omaa vapauttaan. Heidän ilosanomaansa kannattaa kuunnella. He ovat aikamme noitanaisia, eivät mitään kilteiksi kasvatettuja tyttöjä.


Kuningatar liikkuu vapaasti

Kirja on kirjoittajansa julkisen kuvan näköinen, monipuolinen ja poleeminen.

Airiston metodi kirjoittaa on sama kuin amerikkalaisissa liikkeenjohdon oppaissa. Hän sirottelee asiatekstin joukkoon omia kokemuksiaan, kertoo perheestään ja elämästään. Tyyli on juron asiallisessa suomalaisessa bisneskirjallisuudessa vieras, mutta viehättävä.

Tiiviiseen tekstiin mahtuu paljon. Kauneus, rakkaus, ilmastonmuutos, globaali talous, ay-liike, median valta, kehitysmaiden tulevaisuus... Airisto liikkuu näyttämöllään vapaasti. Vähempikin olisi riittänyt. Kirjoittaja on kuitenkin tehnyt kotiläksynsä kunnolla ja kirjan perussanoman, oman elämän hallinnan lisäksi lukija saa tuhdin paketin yleistietoa. Kuvituksena ovat aiheeseen sopivat taidemaalaukset.

"Kirjansa Airisto on omistanut rintamanaisille, vaietuille rautarouville. Kirjan tuotostakin puolet menee heille."

- Riitta Korhonen, Talouselämä


Naisaateluus velvoittaa

"Feminisminsä kautta Lenita sitoutuu moniin hyviin ja ajankohtaisiin asioihin kuten prostituution ja naiskaupan vastaiseen taisteluun, naisten oikeuksien ja aseman kehittämiseen kautta maailman eikä vain Suomessa ja länsimaissa."

- Tuija Parvikko, Helsingin Sanomat


Lenitan sotahuuto

"Kirja on paikoin rankkakin raportti naisten taistelusta paremman elämän puolesta eri kulttuureissa. Niinpä tekijä ottaa kantaa myös prostituutioon, pornoteollisuuteen ja väkivaltaan. Lenita on matkustanut ympäri maailmaa haastattelemassa vaikuttajanaisia. Hän kehottaa kaikkia maailman naisia pitämään toistensa puolta. Muuten maailma ei muutu. Lenita itse ryhtyi sanoista tekoihin ja ilmoitti kirjan julkistamistilaisuudessa luovuttavansa puolet kirjansa tekijänpalkkiosta Rintamanaistenliitto ry:lle kiitollisuudesta Talvi- ja jatkosodassa uurastaneille rintamanaisille."

- Riitta Castren, Eeva


Me tarvitsemme oman Lenitan

"Miesten on emansipoiduttava! Tästäkin aiheesta on kyettävä puhumaan ääneen. Ehkä emme kuitenkaan selviä asiasta yksin.

Me tarvitsemme tulisieluisen äänenkannattajan, tiikerin, joka tarttuu arvokeskustelua kurkusta kiinni. Ehkä me tarvitsemme oman Lenitan, joka nostaa asiamme agendalle. Sellaisen, joka uskaltaa tarpeen vaatiessa arvostella jopa tasavallan presidenttiä arvojohtajuuden unohtamisesta.

Naisten Lenita suomi presidenttiä siitä, ettei tämä ole pitänyt julkisuudessa tehyläisten ja naispappien puolta. Miesten Lenitallakin voisi olla asiaa."

- Juha Ruonala, Kauppalehti



SAANKO LUVAN? EI KUN OMIN LUVIN! On sotahuuto naisen puolesta, eli miten seitsemän kuolemansyntiä kellistetään.


Miksi naiseuteen kuuluu varjon rooli? Miksi kiltteys ja alistuminen ovat naiselle sopivia ominaisuuksia? Miksi naiset arkailevat astua näkyvästi esiin ja ottaa vastuun ohella myös vallan? Mikä naisia oikein pidättelee? Yhäkö pelottelut seitsemästä kuolemansynnistä kyykyttävät naisia?

Kirjailija ja luennoitsija Lenita Airiston seitsemäs, haastatteluihin ja laajaan lähdeaineistoon perustuva kirja on hätkähdyttävä raportti naisten kamppailusta paremman elämän puolesta maailman eri kulttuureissa. Airisto on haastatellut kirjaa varten usean vuoden aikana lukuisia merkittävissä asemissa olevia vaikuttajia. Heidän sanomaansa kannattaa kuunnella.



Raskaan sarjan roolimallit suomalaisille naisille

Rintamanaiset olivat Suomen talvi- ja jatkosodan aikana lottia, lääkäreitä, sairaanhoitajia, apusisaria, sotilaskotisisaria ja työvelvollisia. He olivat naisia parhaassa iässä ja voimissa.

Rintamanaiset palvelivat ja puolustivat Suomea, monet äärimmäisissä olosuhteissa, sekä sota- että kotirintamalla vuodesta 1939 vuoteen 1945 asti.

Rintamanaiset ovat raskaan sarjan roolimalleja suomalaisille naisille. Minun ikäluokkani on ikuisesti kiitollinen näille rohkeille naisille, jotka eivät antaneet periksi Suomen kohtalon hetkinä, vaan olivat pelastamassa tämän maan itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden.

Kiitos Teille, että olemme saaneet elää elämämme vapaina ihmisinä.

Raskaan sarjan roolimallit

 

Saanko luvan? Ei kun omin luvin! kirjan innostavissa selviytymis- ja menestystarinoissa ovat mukana mm: Yhdistyneiden Arabiemiraattien talousministeri Sheikha Lubna Bint Khalid Al Qasimi. Ugandalainen VillagePhone-yrittäjä Teo Buvumbo siarineen. Islannin presidentti (1986–1990) Vigdís Finnbogadóttir.



 

LUE LISÄÄ

Kauppalehti Presso Glitnir OTTO
Ulkoasianhallinnon oma verkko




SAANKO LUVAN? EI KUN OMIN LUVIN!, OTAVA 2007
Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.

 


KAUNEUS ON LISÄARVO on muistikuvia menneestä, havaintoja nykyisyydestä ja aavistuksia tulevaisuudesta. Se on yhden ihmisen näkökulmasta kertomus siitä miten Suomesta tuli suuri menestystarina. SUCCESS STORY FINLAND!

 

Sotien loputtua suomalaisten kauneudennälkä oli pohjaton. Finnish Design sai loppumattomalta tuntuvan innoituksensa ja energiansa juuri tästä kauneuden nälästä. Suomalainen esteettinen ilmaisu oli kuin uusi sound & beat. Se herätti omaperäisyydellään ja moderniudellaan laajaa kansainvälistä huomiota ja sopi loistavasti kansainväliseen levitykseen.

 

1950–60-luvun vaihteessa Suomi astui uusien mahdollisuuksien aikaan. Työtilaisuuksia oli runsaasti ja maan elintaso nousi. Kotimaankaupan lisäksi raskaan teollisuuden vientikauppa alkoi vetää kiivaasti ja aivan uudet näköalat ja mahdollisuudet avautuivat.

 

Suomen vientiteollisuuden tukeminen näyttävillä operaatioilla oli 1980-luvun puolivälissä tullut yhä tähdellisemmäksi. Monilla eri tahoilla mietittiin erilaisia operaatioita, joilla saataisiin kansainvälisen median ja kaupallisten kohderyhmien huomio Suomen suuntaan. Tämä aikakausi antoi Lenita Airistolle rakennusaineet uudelle liikeidealle, jonka ydintavoitteena oli Suomen teollisuustuotteiden, muotoilun ja kulttuurin tehokas markkinointi ympäri maailmaa. Suomi- kuvan, Suomen brändin rakentaminen alkoi.

 

"Yrittäjäelämä ei ole lälläreitä varten, todistaa Lenita Airisto, joka on osannut huitaista kaikenkarvaiset sovinistit, stalinistit ja muut rääpäleet irti kurkustaan. ---

Vuosina 1986-90 Airiston Success Story Finland veti maailmalla salit pullolleen Pekingin kansojen hallia myöten. Tärkeät ihmiset kuuntelivat hiiskumatta Suomi-propagandaa jäänmurtajien, paperikoneiden, Mobira-puhelimien ja loistoristeilijöiden kotimaasta."

- Antti Mikkonen Talouselämä

"Lenita Airisto näytti pehmeän puolensa kirjansa Kauneus on lisäarvo julkistamistilaisuudessa Otavalla kun sota-ajan lapsuuden muisteleminen sai hänet kesken kalvoshow´n kyyneliin. ---

Mutta muuten ei kirjassa itketä pikemminkin purraan hammasta. Lenitan kyydissä päästään kurkistamaan historiaan ja seikkaillaan nykypäivässä ympäri maailmaa auringontarkan bisnesnaisen kyydissä."

- Tuula Nieminen Iltalehti

"Messuja, näyttelyjä, televisioesiintymisiä. Lukijan silmien editse vaeltaa kavalkadi menestyneitä ihmisiä ja komeita kuvia. Lenita on rakentanut Suomi-kuvaa paneutuen ja opiskellen lisää, jollei ole tuntenut kykyjensä riittävän. Mutta kauneuden ja älyn yhdistelmä herättää epäluuloa ja yhdistelmän olemassaoloa joutuu Lenitakin todistelemaan."

- Pälvi Ahoinpelto Kirkko & kaupunki

"Television historiaan monella tavalla liittyvä Lenita on aina hallinnut julkisuutta omalla itsevarmalla tyylillään. Hän ei ole koskaan pelännyt sanoa suoraan mielipiteitään. Hän ei viihdy harmaalla alueella. Hänestä on huolestuttavaa, jos hän ei ärsytä ketään. Hän tietää, että silloin hän ei todennäköisesti kiinnostakaan ketään. On kaunista olla oma persoonallinen itsensä ja puhua asioista suoraan, herättää mielipiteitä, ärsyttää tai ihastuttaa."

- Sanna Wirtavuori TV-maailma


INNOSTAVA KUVAUS ELÄMÄSTÄ, URASTA JA LIIKETOIMINNASTA, JOISSA LUOVUUDEN JA KASVUN KESKEISENÄ TEKIJÄNÄ ON KAUNEUS

Diplomiekonomi Lenita Airisto, Suomen Neito 1954, Vuoden Nainen 1984, huippumalli, televisiotoimittaja, liike- elämän vaikuttaja, Suomen teollisuuden ja kulttuurin vienninedistäjä, terävä väittelijä ja bisneskirjailija, ottaa lukijat mukaan elämänsä haasteisiin. Kuudennessa kirjassaan hän kertoo niin 50 vuotta jatkuneesta urastaan kuin kauneuden merkityksestä omassa elämässään, aina lapsuuden kodin yksityisyydestä median julkiseen pyöritykseen.

Kertomuksen myötä elämänpiiri vaihtuu sota-ajan niukkuudesta innovatiiviseksi ja loistavaksi Suomen menestystarinaksi ja globaalitalouden haasteiksi. Hän antaa myös havainnollisia esimerkkejä siitä, millaisia tunnereaktioita Finnish Design -tuotteiden kauneus synnytti aikoinaan ostajissa vientimarkkinoilla sekä miten tämä esteettisyyden aikakausi antoi hänelle mahdollisuuden ja rakennusaineet menestykselliselle kansainväliselle liiketoiminnalle, jonka ydintavoitteena oli Suomikuvan, maamme kulttuurin ja teollisuustuotteiden tehokas markkinointi.

LUE LISÄÄ

SOTA JA RAUHA

Muistikuvia lapsuudesta pommien alla

 

 

 

 

 

 

 

Aikamatka Neuvostoliitosta Venäjälle

 

KAUNEUDEN MEGAMARKET

Sotainvalidit ja Suomen Neito

 

 

 

 

 

 

 

American Beauty

 

MUOTOJA JA MUOTIA

Finnish Design

 

 

 

 

 

 

 

Sanghaijattu muotiteollisuus

 

SUOMI LUO JA VIE

Success Story Finland maailmankiertueet

 

 

 

 

 

 

 

Mikä on uusi Maamme-laulu?

 

MEDIAN LUMO JA IMU

Teekkarien taikalaattikko

 

 

 

 

 

 

Julkisuus ja yksityisyys

 

KAUNEUS ON LISÄARVO, OTAVA 2004
Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.

 



Naiselle menestys merkitsee ennen kaikkea oman elämän hallintaa ja menestymisen skaala on laaja. Megacityn slummissa asuva pikkuyrittäjänainen kokee etenevänsä kohti riippumattomuutta saatuaan mikrolainan köyhien pankista. Menestyksen toista ääripäätä edustaa suuren amerikkalaisen pankin huippupalkkainen pääekonomistinainen, joka antaa talousennusteita sekä teollisuudelle että medialle.

 

Mistä riippumattomat naiset saavat kannustusta voitontahtoonsa? Mistä he saavat lohdutusta riittämättömyyteensä ja tappioihinsa? Mikä on heidän käyttövoimansa ja mikä heidän strategiansa? Miten he ovat rakentaneet itsetuntonsa ja elämänilonsa? Kuinka monta kertaa he ovat aloittaneet elämänsä tyhjästä ja miten monta kertaa he pystyisivät vielä aloittamaan kaiken alusta?

 

Motto: Ainutlaatuinen tilaisuus on vaikea saada, helppo menettää. "Occasio aegre offertur, facile amittitur" (Publilius Syrus).

 

"Viesti on selvä: älä odota, että valta annetaan, ota se mikä sinulle kuuluu. Naarasenergiasta on yhteiskunnalle pelkkää hyötyä. Uhkana se näyttäytyy vain niille, jotka kyvyttömyydessään tarvitsevat nujerrettavia. Lue varsinkin sinä, mies, jota pelkkä Lenita Airiston nimikin tuskastuttaa. Juuri sinulla on tästä kirjasta opittavaa."

- Eija Pöysä, Talouselämä


"Naaras tulvillaan energiaa. Lenita Airistolla tahti vain kiihtyy. Uusimmassa kirjassaan hän päsee käsittelemään elämänsä mission ydintä: naisen asemaa ja taloudellista riippumattomuutta. Lenitan feminismi on ihmisoikeustaistelua, naisten tasavertaista kohtelua työelämässä. Kansantalous kasvaa kaikissa maissa, joissa naiset ovat vahvasti työelämässä mukana."

- Juha Veli Jokinen, Iltalehti


Diplomiekonomi Lenita Airiston viides kirja on raportti maailman eri puolilla työelämässä toimivista naisista, Pohjan Akan manttelin-perijöistä selviytymisen maailmanmestareihin ja menestyksen johtotähtiin.

Se kertoo, miten naiset hallitsevat omaa elämäänsä erilaisten kulttuurien, traditioiden ja uskontojen maailmassa sekä rakkauden, puolison ja perheen merkityksestä heidän elämässään. Se paljastaa, mistä itsenäiset ja riippumattomat naiset saavat kannustusta pyrkimyksiinsä tai lohdutusta pettymyksiinsä, millaisia ovat heidän käyttövoimansa ja strategiansa. Kirja tarjoaa innoitusta, ideoita ja todellisen elämän viisautta naiselta naiselle. Sen elämäntarinat näyttävät maailman uusista näkökulmista ja hälventävät erilaisuuden kammoa. Ne herättävät lukijassa intoa katsoa kauemmas ja oivaltaa oman elämänsä suunnan uudella tavalla.

 

 

1. Opiskele, kehitä ammattitaitoasi, tiedosta vahvuutesi ja heikkoutesi ja toimi sen mukaisesti.
Aseta elämällesi tavoite!

2. Laajenna, syvennä ja päivitä tietosi ja osaamisesi jatkuvasti.
Rakenna itsellesi verkosto!

3. Pidä mielesi avoimena muutoksille ja ole tarpeen vaatiessa valmis vaihtamaan uraasi ja ammattiasi. Älä murehdi äläkä märehdi, vaan anna itsellesi anteeksi epäonnistumisesi.
Katso elämässäsi rohkeasti eteenpäin!

4. Ole suoraselkäinen, luotettava ja lojaali, sillä näin kasvatat myös omaa itsetuntoasi ja itseluottamustasi.
Älä lörpöttele äläkä panettele!

5. Arvioi ja hinnoittele työsi arvo oikein ja tähtää taloudelliseen itsenäisyyteen.
Säästä pahan päivän varalle!

6. Valitse miehesi huolella. Varmista, että elämänkumppanisi jakaa tasapuolisesti perheen vastuut.
Varo kotisovinistia!

7. Älä kuvittele olevasi supernainen äläkä haali itsellesi epärealistista työtaakkaa kotona ja työpaikalla.
Opi delegoimaan!

8. Lähde pois alistavasta ja tuhoavasta ihmissuhteesta.
Älä jää tuleen makaamaan!

9. Nauti naiseudestasi ja kauneudestasi.
Luo ja kehitä itsellesi oma tyyli!

10. Vaali ja ylläpidä intohimoasi elämään ja rakkauteen.
Onni on nyt, ja se on usein hyvin pienissä asioissa!

 

He ovat poikkeuksellisia naisia todellisessa elämässä. He kannustavat muitakin naisia irtiottoon: ”Think Big!” He ovat mm:

1. Uutisankkuri, taloustoimittaja Valerie Morris CNN fn The Financial Network, NEW YORK
2. Kansanedustaja, Puheenjohtaja Tanzu Ciller, Turkin ensimmäinen pääministeri 1993―1996 The True Path Party, ANKARA
3. Puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, Keskustapuolue, HELSINKI

1. Chairman of the Executive Committee Christine Lagarde Baker & Mc Kenzie Nykyisin Ranskan talousministeri (Ranskan ulkomaankauppaministeri 2005―2007), PARIISI
2. Ministeri Eva Biaudet, Peruspalveluministeriö, HELSINKI
3. Venäjän Valtion Duuman varapuhemies, taloustieteiden tri. Irina Hakamada Venäjän Federation Duuma, MOSKOVA

NAARASENERGIA, OTAVA 2002
Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.

 



JATKOAIKA molto vivace

 

"Jatkoaika-kirjan keskeinen ajatus on ihmisen omien voimavarojen käyttö myöhäisvuosien hyväksi."

- Suomen Kuvalehti


"Lenita julistaa sodan ikärasismia vastaan ja marssittaa taistelutantereelle 60-90 -vuotiaita superyksilöitä neljästä maanosasta. Jatkoaika on hauskaa luettavaa."

- Taloussanomat


"Lenita etsii ikuista nuoruutta. - - Kirja lupaa uskomatonta tulevaisuutta. Kaikki ruumiinosat ovat kohtapuoliin korvattavissa."

- Helsingin Sanomat


"Lenita Airiston kirja on raportti siitä, minkälaisia näkökulmia eri puolilla maailmaa vanhenemiseen on. Se on journalistinen haastattelusarja, joka avaa aihepiiriä ja antaa suuntaa."

- Nykypäivä


"Lenitaakin tarvitaan eläkebuumia ehkäisemään. - -
Airisto visioi erittäin vilkkaasti, kovaa ja korkealta. - -
Airisto on oikealla asialla."

- Aamulehti


"Lenita löysi megatrendin. - -

Visiokirja Jatkoaika iskee ytimeen esipuheesta alkaen. Airisto pohtii vanhenemista terveys- ja kulttuurikysymyksenä, markkinapommina ja ihmisyyttä arvostavana elämäntapana - lähdön lopullisuutta unohtamatta. Napakka paketti vahvistaa uskoa unelmiin."

- Seura

 


JATKOAIKA


Seniorit ovat räjähdysmäisesti kasvava voimavara. Mitä pitemmälle katsomme tulevaisuuteen sitä selkeämmin näemme tämän radikaalin megatrendin vaikutuksen maapallon elämään.

Ennusteiden mukaan vuonna 2009 Suomessa on enemmän yli 65-vuotiaita kuin alle 15-vuotiaita. Jos vanhat ja viisaat nähtäisiin korvaamattomana voimavarana ja unohdettaisiin puheet eläkepommista, olisi menojen sijaan odotettavissa tuloja ja suoranainen markkinapommi.

Mutta millaista on virtuaalivaarien ja uusiomuorien elämä 2000-luvulla? Miten me itse kukin voimme jatkaa elämäämme täydessä vireydessä aina satavuotiaiksi? Pystymmekö vastaamaan pitkäikäisyyden, elämänhalun ja vitaalisuuden haasteisiin?

Tulevaisuuden seniorit ovat pitkän elämän uranuurtajia, jotka uusivat nikamia ja elimiä siinä kuin me hampaita. Pian meillä on 100-vuotiaita, joilla on 60-vuotiaan energia ja fysiikka. Olemmeko valmistautuneet tähän? Miten pitkäksi elämänkaari voi venyä? Riittääkö eläketurva uuteen uljaaseen elämään, vai pitäisikö luoda pitkän elämän turvarakenne? Entä missä ovat kolmannen ikäluokan yrityshautomot? Miten järjestetään ihmisen moottorin varaosat ja niiden määräaikahuollot? Miten lännen uusi bioteknologia ja idän vanha vaihtoehtolääketiede toimivat yhteistyössä? Mistä löytyvät pidennetyn elämän sisältö ja tarkoitus? Ja lopuksi: koska meidän on aika lähteä?

Kirjan pohjana on laaja lähdeaineisto, ja sen lisäksi diplomiekonomi Lenita Airisto on haastatellut eri puolilla maailmaa huippuammattilaisia, jotka ovat tekemisissä pidennettyyn elinikään liittyvien lääketieteellisten, sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden kanssa.

LUE LISÄÄ


JATKOAIKA molto vivace, OTAVA 2000
Suomalainenja Akateeminen verkkokirjakauppa.




JATKOAIKA molto vivace Seven-pokkari 2005

Seniori ilmentää kokemusta, ei vanhuutta

  • On tärkeämpää iloita siitä, mitä fyysisessä kunnossa on jäljellä, kuin kaipailla sitä, mikä puuttuu.
  • Itsensä jatkuva kehittäminen ja tietojen päivittäminen tekevät elämän mielenkiintoiseksi. Elämänikäinen ja elämänlaajuinen opiskelu aktivoivat aivoja.
  • Kannattaako elävä työyhteisö vaihtaa eläkeläisten elinympäristöön, jossa keskustelunaiheet ajautuvat helposti golfiin ja kolotuksiin? Aikovatko kuusikymppiset pelata bingoa seuraavat 30 vuotta?
  • Lue lisää


    Seniorit ovat räjähdysmäisesti kasvava luonnonvara! Tulevaisuuspainotteisia ajatuksiaan ”jatkoajasta” puhuvat mm:

    1. Valtiosihteeri Raimo Sailas, Valtioneuvosto, HELSINKI
    2. Professori Cai Jingfeng ja Professori Yu Ying´ao, China Academy of Traditional Chinese Medicine, BEIJING
    3. Tri. Maria 0. Ugryumova, M.D. Head of the Department Central Clinical Hospital and Medical Center of General Management Department Under the President of Russian Federation, MOSKOVA

    1. Valtioneuvos Johannes Virolainen ja rouva Kyllikki Virolainen,
    VIRONPERÄ
    2. Toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen Marimekko, HELSINKI
    3. Taiteilija Franciszek Starowieyski, VARSOVA



    RAUTAROUVA/TERÄSMIES Globaalilla markkinapaikalla


    "Lenita Airisto on reportteri. - -

    Ennen kaikkea hän haluaa antaa myönteisiä esimerkkejä joista voi oppia selviytymistä: moni meistä voisi toimia globaalilla markkinapaikalla kuten kirjan henkilöt."

    - Tapani Ruokanen, Suomen kuvalehti

    "Teräsleidi vie lukijan vartijoiden ja valvontakameroiden ohi mielenkiintoisten ihmisten luo. Se on luksusta."

    - Antti Mikkonen, Talouselämä

    "Positiivisesti ajatellen teos on värikäs, monisärmäinen ja ajassa kiinni oleva dokumentti maailmanlaajuisesta talouselämästä. - -

    Jos hyvin sattuu, niin kirja tarjoaa juuri sen kipinän, mitä eteenpäin pyrkivä ja yritteliäs ihminen on odottanut. Jos käy huonosti, niin Lenita on jälleen ärsyttänyt yhden ihmisen lisää."

    - Juhapekka Tukiainen, Ilta-Sanomat

    Rautarouva/Teräsmies avaa ikkunoita rajattomaan globaalisoituvaan maailmaan, jossa me kaikki olemme samalla lähtöviivalla kansallisuudesta, rodusta ja sukupuolesta riippumatta, ja jossa menestyksen työkaluja ovat ainoastaan tiedot ja irtiottokyky.

    Teos näyttää, että globaalin markkinapaikan kovimmat haastajat tulevat yllättävistä maapallon kolkista sekä esittelee heidän osaamisensa taustat. Kirja käsittelee mm. intialaisia tietotekniikan huippuosaajia, joiden maailmanlaajuinen menestys sekä kilpailu- ja yhteistyötilanne Suomeen nähden ovat erityisen kiinnostavia. Teos avaa myös näkymät Brasilian, Argentiinan ja Chilen talouselämään ja antaa pohjatietoja ja taustoja tämän päivän talousuutisille. Rautarouva/teräsmies pureutuu myös Venäjän mediaan, tunkeutuu sen otsikoiden taakse ja kertoo venäläisen median teräsmiehistä ja rautarouvista joiden yhteydet Suomeen ovat kiinteät.

    Miten rautarouvat ja teräsmiehet ottavat globalisaation haasteet vastaan? Kokemuksistaan ja kamppailustaan kertovat mm:

    1. Toimitusjohtaja Riitta Vermas, Silja Line Service, HELSINKI
    2. Tohtori Pentti Kouri, NEW YORK
    3. Puheenjohtaja Siim Kallas, Viron Reformipuolue, TALLINNA

    1. Kansliapäällikkö Montek Singh Ahluwalia, Valtiovarainministeriö, NEW DELHI
    2. Talousanayytikko, kolumnisiti Celso Pinton Folha de S.Paulo, SAO PAULO
    3. Euroopan Parlamentin jäsen Marjo Matikainen-Kallström, Euroopan Parlamentti, BRYSSEL

    RAUTAROUVA/TERÄSMIES, OTAVA 1998
    Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.

     



    Menestys!

     

    "Yhdessä, erilaisina olemme enemmän. Siinä Lenita Airiston menestyksen resepti. Tekijänsä näköinen kirja leiskuu kuin liekin varsi, tavanomaisia määritelmiä paeten."

    - Helsingin Sanomat


    "Kirja on menestystarina, jonka ovat Airiston kautta kirjoittaneet 150 menestyjää. Samalla se on Airiston oma elämäntilitys, muistelmat 40 vuoden työ- ja yksityiselämän kokemuksista ja näkemyksistä. Kirjoittajan oma persoona tulee esiin, mutta ei vie tilaa muiden puheilta."

    - Talouselämä


    "Airiston parin vuoden takaista kirjaa Voitontahto on käytetty oppikirjana Helsingin molemmissa kauppakorkeakouluissa, joissa hän on opettanut. Sympaattiselta kuulostaa, että lähtökohdat uuteen kirjaansa hän sai nuorten kysymyksistä."

    - Helsingin Sanomat

     

    Miten tahto, tieto, uskallus, kekseliäisyys ja kestävyys – menestyksen peruspilarit ympäri maailmaa – ilmenevät käytännössä, eri maiden business- ja tapakulttuurissa?

    Miten monikulttuurillisuus rikastuttaa yritys-ja työelämää ja vie menestykseen?

    ! Sivistys, korkea koulutus ja kansainvälisyys ovat euroliikemiehen/naisen valttikortteja. Erilaisten kulttuuritaustojen kunnioitus, suvaitsevaisuus ja kielitaito kuuluvat eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden miesten ja naisten tasa-arvoa verkkaisesti edistävään businesskulttuuriin.

    ! Innovatiivisuus, kilpailuhenkisyys, huippuunsa viety individualismi ja itseluottamus ("kaikki on minulle mahdollista"), itsensä työllistäminen ja yrittäjyys ovat olennaisia rakennusaineita Yhdysvaltojen monikulttuurisessa talouselämässä, joka ei perustu yksinomaan monikansallisiin yritysjätteihin, vaan myös kansallisiin, jopa paikallisiin naisten ja miesten perustamiin ja johtamiin pienyrityksiin.

    ! Ahkeruus, irtiottokyky, kaiken kattava ryhmätyö ja korkea vaatimustaso työssä ovat taas aasialaisten menestyksen valttikortteja. Uutterat kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset menestyvät ja rikastuvat ympäri maailmaa perheyhtiöverkostoineen.

    ! Ystävällisyys, pitkäjänteinen ajankäyttö ja kommunikointi- kyky ovat vanhojen Lähi-idässä vaikuttavien kauppakansojen menestystekijöitä. Samoin ihmistuntemus ja halu sijoittaa aikaa liikesuhteiden kehittämiseen myös henkilökohtaisella tasolla.

     

    Menestys!, OTAVA 1996
    Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.

     



    VOITONTAHTO Avain suomalaisten menestymiseen

     

    "VOITONTAHTO on ajattelevan yrittäjän valitut palat"

    kirjoitti Kauppalehti 24.2.1995.

    Kirja nousi mm. Talouselämä-lehden "Näitä yritysjohto lukee" kymmenen kärjessä -listalle.

    VOITONTAHTO valittiin myös Svenska Handelshögskolanin kurssikirjaksi sekä Helsingin kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksen oheismateriaaliksi.

     

    Voitontahto on keskustelun virittäjä. Se ei tarjoa valmiita vastauksia. Sitäkin enemmän kirjassa on kysymyksiä ideoita ja visioita siitä ilmastosta, missä suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset kamppailevat etsiessään uuden kasvun ja menestyksen mahdollisuuksia.

    Kirjassa on haastatteluja ja asiantuntija- artikkeleita eri puolilla maailmaa vaikuttavilta asiantuntijoilta, suoraanpuhujilta ja tulevaisuus- painotteisesti ajattelevilta huomispäivän ihmisiltä. Tieto on Valtaa! Kapitaali on korviemme välissä!

    Carpe Diem! Tartu hetkeen!

     

    VOITONTAHTO, OTAVA 1994
    Ostopaikka: Suomalainen ja Akateeminen verkkokirjakauppa.